You are currently viewing Henkilöstövuokrausyritys ryhtyi kouluttamaan kuljettajia

Artikkeli on alunperin julkaistu Ammattikuljettaja-lehdessä nro 4/2017. Jutun kirjoittaja: Irmeli Kojonen


Kuljetusalalla podetaan työvoimapulaa. Tilanne on vaikein Uudellamaalla, mutta näkyy myös muualla Suomessa. Lisää kuljettajia on pyritty löytämään erilaisin keinoin, sillä haaste ei lähivuosina näytä olevan poistumassa.

Talouden elpyessä myös kuljetusalan työvoimahaasteet kasvavat, sillä Suomessa suurin osa tavarasta kulkee edelleen kumipyörien päällä. Vaikka uusia kuljettajia koulutetaan, ei työvoiman saatavuus vastaa tarvetta. Suomalainen henkilöstövuokrauksen toimija PolarPro ryhtyi itse kouluttamaan lisää väkeä vastatakseen kasvavaan tarpeeseen.

– Aloitimme tammikuussa osittain ELY:n tukeman rekrytointikoulutuksen, jonka kautta koulutimme viisitoista B-kortin omistavaa kuorma-autonkuljettajaa C-kortillisiksi. Koulutuksessa käytiin läpi lisäksi asianomaiset EU:n edellyttämät direktiiviosuudet, Kari Lietsalmi kuvailee.

Nuorille kurssi toimii oivana väylänä työelämään. Valmistuneet suuntasivat aluksi harjoittelujaksolle PolarPron asiakasyrityksiin ja sijoittuvat sen myötä edelleen yhtiön kautta vuokratyösuhteeseen.

Rekrytointipalkkiolla uusia työntekijöitä

PolarPro on käynnistämässä seuraavaa vastaavaa koulutusta uusille opiskelijoille. Haku pyörähti käyntiin loppuvuodesta ja uusi kurssi alkaa vuoden 2018 alussa.

– Tavoitteena on järjestää jatkossa vastaavanlaista koulutusta pari kertaa vuodessa, tätä kautta saadaan 25-35 uutta kuljettajaa alalle, Lietsalmi kertoo.

PolarPro painii itsekin asiakasyritystensä rinnalla työvoimapulan kanssa. Muitakin innovatiivisia keinoja on sen tähden otettu käyttöön työvoiman saamiseksi. Yritys maksaa esimerkiksi rekrytointipalkkiota omille työntekijöilleen jokaisesta näiden vinkkaamasta potentiaalisesta työntekijästä, joka hakeutuu heidän kauttaan PolarPron palvelukseen. Keino on osoittautunut tehokkaaksi, sillä 20 % uusista työntekijöistä on saatu tätä kautta yrityksen listoille.

PolarPro on auktorisoitu henkilöstöpalveluyritys, joka työllistää tällä hetkellä yhteensä 400 henkeä, joista 250 on kuljetusalan ammattilaisia, etupäässä kuorma-auton- tai yhdistelmäajoneuvonkuljettajia.

Uudenmaan alueella PolarPro hoitaa 25 % kaikista kuljetusalan auktorisoiduista henkilöstövuokrauksista ja asiakasyrityksiä sillä on kaikkiaan noin 80. Lisäarvopalveluna Polar Prolla on Helly Hansenin työvaate-edustus.

Joustoa ja kustannussäästöjä asiakasyritykselle

Kymmenen toimintavuotensa aikana yhtiö on kasvanut mittavaksi toimijaksi Uudellamaalla, työllistäen 400 työntekijää ja se maksoi vuonna 2017 palkkoja noin 8 miljoonaa euroa. Asiakaskunta koostuu kuljetussektorin eri toimialoilta säiliöliikenne pois lukien. Lisäksi on merkittäviä asiakkuuksia sisälogistiikka- ja rakennusalan sekä maanrakennusalan sektoreilla.

Henkilöstövuokraus on yleistynyt voimakkaasti myös kuljetusalalla. Yritykset kääntyvät PolarPron puoleen tarvitessaan työvoimaa. Asiakasyrityksellä on oikeus halutessaan palkata työntekijä itselleen määrätyn ajan kuluttua henkilöstövuokrasopimuksen solmimisesta.

– Suurin osa asiakkaistamme käyttävät palvelujamme läpi vuoden ja osa sesonkien mukaan tai satunnaisesti, Lietsalmi toteaa.

Esimerkiksi maanrakennusalalla on helpompi palkata ruuhkasesongiksi lisävoimia henkilöstövuokrausyrityksestä kuin lähteä itse tekemään aikaa sekä resursseja sitovaa rekrytointia. Useat yritykset myös hakevat työntekijöitä lomatuuraajiksi.

– Yleensä henkilöstövuokrauksella haetaan joustavuutta ja toki kustannussäästöjä, sillä asiakas maksaa vain tehdystä työstä. Meidän vastuulla ovat puolestaan työntekijöiden sairaslomat, niin sanotut. Pekkaset eli työnajan lyhennykset, kesälomat ja ynnä muut vastaavat, hän valottaa.

Turvallinen vaihtoehto myös työntekijälle

Auktorisoituna henkilöstöpalveluyrityksenä PolarProta valvoo Henkilöstöpalvelualan liitto, HPL. Suomessa toimivasta keskimäärin 1 000 henkilöstöalan yrityksestä noin 170 kuuluu auktorisoinnin piiriin, johon pääseminen edellyttää tarkasti määriteltyjen kriteerien täyttymistä. Henkilöstöpalvelualan toimintaperiaatteet perustuvat pitkälti alan kansainvälisiin toimintaperiaatteisiin.

HPL:n jäsenyritykset ovat sitoutuneet noudattamaan näitä toimintaperiaatteita. Toimintaperiaatteissa kiinnitetään huomiota mm. yrityseettisiin arvoihin sekä työnantajavelvoitteiden noudattamiseen. Työehtosopimuksia on noudatettava, verojen ja vakuutusten oltava kunnossa ja tilaajavastuulain mukaiset velvoitteet hoidettu asianmukaisesti.

Työntekijän kannalta auktorisoitu henkilöstövuokrauspalvelu onkin turvallinen vaihtoehto, sillä palkka on vähintään TES:n mukainen sisältäen ylityökorvaukset, kaikki asiaan kuuluvat lisät sekä työajanlyhennykset.

– Olemme myös varma työnantaja. Tälläkin hetkellä meillä on töissä verraten paljon nuoria, joille olemme väylä vakituiseen työhön. Työntekijöillämme on myös hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan urakehitykseensä, Lietsalmi kertoo.

75 % PolarPron työntekijöistä on töissä toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Yhtiöllä on paljon asiakkuuksia, jotka ovat alkaneet jo vuonna 2008 yrityksen toiminnan startatessa. Jo puolet sen työntekijöistä on ollut myös sen palveluksessa yli 5 vuotta, vanhimmat jo yli 8 vuotta Tämä kertoo osaltaan siitä, että työntekijät kokevat henkilöstövuokrausyrityksen yhtä lailla hyväksi ja turvalliseksi työnantajaksi.

– Meille työntekijät taas ovat elinehto, sillä ilman heitä ei meitäkään olisi. Työntekijät ovat meille aidosti voimavara, eivätkä pelkkiä numeroita, hän painottaa.

Työhyvinvointiin panostaminen on kaikkien etu

Pääosa PolarPron työllistämistä ihmisistä työskentelee asiakkaan tiloissa, asiakkaan työnjohdon ja valvonnan alaisuudessa. Tämä asettaa omat haasteensa työkykyjohtamiselle.

– Parin viime vuoden aikana olemme halunneet panostaa erityisesti pitkäjänteisiin työsuhteisiin, ja rakentaa toimintaa siten, että poislähtevienkin työntekijöiden palaute voisi olla positiivista, Lietsalmi huomauttaa.

Työhyvinvointi ja työssä jaksaminen on yhteinen asia, jossa punnitaan esimiesten ja työntekijöiden keskinäinen luottamus. Tämän vuoksi kaikki PolarPron työntekijät ja esimiehet istuvat vähintään kerran vuodessa kasvotusten saman pöydän ääreen käymään asioita yhdessä läpi.

– Olemme aidosti kiinnostuneita siitä, miten työntekijämme voivat työssään, sillä he ovat meille tärkeitä, hän kertoo.

Viime vuosien aikana PolarPro on panostanut muun muassa esimiestyöskentelyyn. Se on järjestänyt yhteistyössä eläkeyhtiön kanssa kaikille esimiehille varhaisen puuttumisen mallin koulutusta, joka auttaa havaitsemaan ja ennaltaehkäisemään ongelmien syntymistä työyhteisössä. Koulutuksesta saadut kokemukset ovat olleet hyviä ja myös asiakasyrityksissä se on otettu positiivisesti vastaan. Työterveyteen ja sairauspoissaolojen ennaltaehkäisyyn on myös kiinnitetty erityistä huomiota. Kokonaissairauspoissaolot ovat parin viimeisen vuoden aikana pudonneet merkittävästi.

– Tarjoamme lakisääteisen työterveyshuollon ohella työntekijöillemme myös erikoislääkärien palvelut, ja olemme vakuuttaneet kaikki työntekijämme myös vapaa-ajantapaturmavakuutuksella. Kuljetusalan työ on hyvin fyysistä, mikä voi johtaa lihas- ja tukielinten sairauksiin. Meillä on myös fysioterapeutin palvelut, minkä avulla voi selvitä usein lyhyemmällä sairauslomalla, hän toteaa.

Hyvä toimintakulttuuri näkyy myös tuloksessa

Kentällä PolarPron työntekijät ovat asiakkaiden päivittäisen työnjohdon ja valvonnan alaisia. Yhteistyösopimukseen on kirjattu muun muassa työturvallisuuteen liittyvät vaatimukset. PolarPro selvittää uuden asiakasyrityksen työolosuhteet ennen kuin lähettää työntekijänsä sinne.

– Tarkastamme että asiakasyrityksessä työturvallisuus ja siihen liittyvät asiat on hoidettu asianmukaisesti. Työterveyshoitaja käy paikan päällä katsomassa, että kaikki on kunnossa, ja ergonomia ynnä muu huomioitu, hän kertoo.

Kuljettajan työ on kuitenkin liikkuvaa ja olosuhteet vaihtelevat. Tämän vuoksi on tärkeää, että edeltäpäin on sovittu selkeät toimintaperiaatteet miten toimitaan mahdollisten ongelmien ilmetessä, ja miten ne hoidetaan asianmukaisesti ja nopeassa aikataulussa.

Työkykyjohtaminen lisää työmotivaatiota ja on kaikkien etu. Työviihtyvyys näkyy hyvänä työn tuloksena, ja parhaimmillaan se ilmenee myös yrityksen tuloksessa. Tänä päivänä kuljetusalan yrityksissä on valitettavan yleistä, että työvoimapula näkyy jatkuvana ylitöiden teettämisenä.

Kysymys on kaksipiippuinen: toisaalta työntekijällä on mahdollisuus parempiin ansioihin, mutta ajan mittaan ylipitkät työpäivät voivat kostautua uupumuksena. Joissakin kuljetusalan yrityksissä ovat ylityörajat koko ajan maksimissaan, ja vuositasolla voi työntekijälle tulla jopa 300 tuntia ylitöitä.

– Koska emme näe työntekijöitämme päivittäin, on tärkeää, että työntekijämme uskaltaa tulla kertomaan meille mahdollisista epäkohdista. Samoin se, että asiakkaat ovat yhteydessä, jos huomaavat työntekijöillämme työkykyyn liittyviä ongelmia, Lietsalmi huomauttaa.

Pienissä yrityksissä, jollaisia esimerkiksi perheyritykset aluksi usein ovat, ei välttämättä ole ollut tarvetta luoda työhyvinvoinnille ja työkykyjohtamiselle rakenteita. Kuitenkin kasvun myötä, kun palkataan lisää väkeä, se tulee ajankohtaiseksi. Työkykyjohtaminen tulisi sen tähden nähdä panostuksena, jolla rakennetaan pohjaa tulevalle toiminnalle.

– Olemme pyrkineet viestimään asiakkaillemme, että runsaiden ylitöiden teettäminen on kustannuskysymys. Meidän roolinamme ei ole vain tarjota ja vuokrata työntekijää asiakasyritykseen pidemmäksi tai lyhyemmäksi aikaa, vaan haluamme toimia aidosti kumppanina ja auttaa asiakasta menestymään omalla osaamisellamme, Lietsalmi toteaa.

PolarPro onkin luonut asiakkaita varten pooleja, joissa määrätyt kuljettajat tekevät 3-4:lle saman alan asiakkaalle töitä. Kun yhdessä yrityksessä on hiljaisempaa, työntekijät siirtyvät toiseen, jossa taas on tarvetta lisävoimille.

PolarProlla on asiakkaita, joiden kanssa se on tehnyt yhteistyötä jo 8-9 vuoden ajan. Ja samat työntekijät työskentelevät edelleen kyseisissä yrityksissä.

– Se on sitä mihin olemme pyrkineetkin alusta lähtien: että meillä olisi tyytyväiset asiakkaat ja tyytyväiset työntekijät. Asiakkaittemme menestys luo pohjan myös meidänkin menestymiselle, Lietsalmi kiteyttää.