You are currently viewing Rauhallista joulunaikaa!

PolarPro kiittää työntekijöitään, asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta vuodesta. Halusimme olla mukana tukemassa yksinäisiä vanhuksia lähtemällä Gubben kummitoimintaan mukaan.

Vanhuusvuosien pitäisi olla meille niitä onnellisimpia. Valitettavasti monelle näin ei kuitenkaan ole. Suomessa suuri osa vanhuksista kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Joka toinen päivä yksi vanhus tekee itsemurhan Suomessa.

Siksi annamme tänä vuonna lahjaksi iloa ja aikaa yksinäiselle, vähävaraiselle vanhukselle. Lisäksi työllistämme nuoren vuodeksi eteenpäin merkityksellisen osa-aikatyön pariin.

Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!