You are currently viewing PolarPro kouluttaa logistiikka-alalle tulevaisuuden tekijöitä

Logistiikka-alasta kiinnostunut Sara Paananen hakeutui työharjoitteluun PolarPron palveluvarastolle kasvattaakseen kokemustaan alalta. Harjoittelujakso on opettanut hänelle mitä kaikkea logistiikkakeskuksen päivittäiseen toimintaan kuuluu aina tuotteiden keräilystä esimiestyöhön. Vantaalla sijaitseva PolarPro Logistiikka vastaa 40 asiakkaan palveluvarastoinnista, työllistää 20–25 työntekijää päivittäin ja kouluttaa tulevaisuuden tekijöitä alalle.

PolarPro on tehnyt vuosia tiivistä yhteistyötä julkishallinnon ja useiden eri oppilaitosten kanssa. Työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämiseksi järjestetään säännöllisesti esimieskoulutuksia ja kuljetusalan työntekijöille ajokorttiluokan korotuksia. Lisäksi PolarPro tarjoaa palveluvarastollaan opiskelijoille ja alasta kiinnostuneille työharjoittelupaikkoja ympäri vuoden.

Alalle tarvitaan tulevaisuuden tekijöitä ja PolarPro haluaa omalta osaltaan kantaa kortensa kekoon varmistamalla, että työvoimaa ja osaajia riittää alalla myös tulevaisuudessa. Opinnoista ja suuntautumisesta riippuen voi harjoittelun jälkeen työllistyä logistiikka-alan tehtäviin myös PolarPron asiakasyrityksiin.

Viihtyisä työympäristö ja monipuolinen ala

Logistiikka-alalla viihtyvä ja XAMKissa liiketalouden opintojaan suorittava Sara Paananen halusi suorittaa työharjoittelunsa PolarPron palveluvarastolla. Ennen harjoittelujakson alkua Sara oli työskennellyt PolarProlla opintojen ohessa jo vuoden.

– Olen työskennellyt alusta alkaen osa-aikaisena, mikä on ollut helppoa, sillä PolarProlla on suhtauduttu opintoihini todella joustavasti. Kun opinnot ovat vieneet enemmän aikaani, olen tehnyt vähemmän vuoroja ja opintojen salliessa olen taas työskennellyt enemmän, Paananen kertoo.

Joustavuuden lisäksi myös työyhteisöllä on ollut iso vaikutus siihen, että töihin on ollut aina kiva lähteä.

– Meillä on töissä hyvä porukka, joka koostuu kaiken ikäisistä miehistä ja naisista. Työskentelemme pääsääntöisesti ainoastaan arkisin. Viikonloppuisin saan keskittyä harrastuksiin ja opiskeluun, Paananen kertoo.

Kun koulun työharjoittelujakso tuli ajankohtaiseksi, halusi Sara suorittaa myös sen PolarProlla. Ennen harjoittelun alkua Sara laati suunnitelman, joka käytiin esimiehen kanssa läpi ennen aloitusta. Harjoittelujakson työtehtävissä otettiin huomioon sekä Saran omat toiveet että työnantajan tarpeet.

– Olen ennättänyt varastotöiden ja asiakaspalvelun ohella tähän mennessä tutustumaan mm. varastoesimiehien työtehtäviin, laskutukseen sekä markkinointiin. Tykkään siitä että työpäivät eivät ole samanlaisia, Paananen toteaa.

Vielä nuori nainen ei tiedä, mikä hänestä “tulee isona”. Tällä hetkellä suunitelmissa on suorittaa opinnot loppuun ja sen jälkeen katsoa, mihin kaikkeen rahkeet logistiikan parissa riittävät. Monipuoliset työtehtävät yhdistettynä liiketalouden opintoihin antavat kuitenkin hyvät valmiudet myös monelle muulle alalle.

Oletko vailla työharjoittelupaikkaa? Jätä meille <<avoin hakemus täällä>>, niin olemme sinuun yhteydessä.

Teksti Riikka Rantanen 8.3.2023