Finnish Freshfish Oy Kalamesta on tehnyt yhteistyötä PolarPron kanssa usean vuoden ajan. PolarPro on aina ollut Kalamestan henkilöstövuokrauksen tukijalka.

 

Finnish Freshfish Oy Kalamesta on suomalainen kalatukkukauppaan ja kalanjalostukseen erikoistunut yritys, joka harjoittaa myös tuontia ja vientiä. Kalamestan laajaan tuotevalikoimaan kuuluu tuoretuotteiden lisäksi kala- ja äyriäispakasteet, suolakalat ja monet muut säilyvät kalatuotteet, joita toimitetaan vähittäiskaupoille, suurtalouksille ja ravintoloille.

”Kalamesta aloitti aikoinaan kahden hengen firmana ja nyt meillä on noin 40 työntekijää ja liikevaihtokin yli 40 miljoona euroa. Kasvun takeena meillä ovat tuoreet tuotteet, hyvä palvelu ja vakiintuneet asiakassuhteet”, Kalamestassa jo 15 vuoden ajan työskennellyt Esa Ruskeepää kertoo.

Henkilöstöpalvelut helpottavat arkea

Kalamestan 3 500 neliön kokoisessa tuotanto- ja logistiikkakeskuksessa Helsingin Sörnäisissä työskentelee kalankäsittelyssä ja keräilypuolella sekä vakituisia että osa-aikaisia työntekijöitä. Työntekijät ovat usein nuoria, joista moni lähtee opiskelemaan tai armeijaan ja silloin heidän tilalleen täytyy rekrytoida uutta väkeä.

”Rekrytointi on aikaa vievä prosessi, joka on helpompi ulkoistaa. Toisaalta vuokraus on joustava tapa toimia ja sillä voidaan vastata kausittain vaihtuvaan tarpeeseen – esimerkiksi jouluna tarvitaan paljon lisätyövoimaa”, Esa Ruskeepää kuvailee henkilöstöpalveluiden tarvetta.

Kalamestan tavoitteena on löytää sellaisia ihmisiä, jotka viihtyisivät yrityksessä vähintään pari vuotta. Keräilypuolelle palkattavien henkilöiden perehdyttämiseen ja kouluttamiseen menee yleensä noin kuukausi, mutta kalanleikkaajien kouluttaminen kestää kuukausia.

”Usein otamme työntekijän ensin vuokrasuhteeseen ja sitten myöhemmin palkkaamme hänet suoraan Kalamestan omaksi työntekijäksi”, Esa Ruskeepää kertoo.

Yhteistyö sujuu PolarPron kanssa

Kalamesta rekrytoi PolarPron avulla niin keräilijöitä, pakkaajia kuin kalankäsittelijöitä. PolarPron yhteyspäällikkö Jarmo Nurmi etsii sopivia hakijoita, tekee esihaastattelut ja käy sitten Esa Ruskeepään kanssa läpi mahdollisia ehdokkaita, joista lupaavimmat kutsutaan Kalamestaan haastatteluun.

”Joskus haastattelemme useampaakin kandidaattia, mutta usein voimme rekrytoida jo heti ensimmäisen haastatteluun tulevan ehdokkaan”, Esa Ruskeepää toteaa.

Kalamesta on tehnyt yhteistyötä PolarPron kanssa jo usean vuoden ajan. Yritys on välillä kokeillut myös muita henkilöstöpalveluiden tarjoajia, mutta PolarPro on aina ollut henkilöstövuokrauksen tukijalka.

”Tämä on niin erilainen maailma kuin perusvarasto viivakoodikeräilyllä. PolarPro tuntee meidän tapamme toimia eikä edes ehdota kuin potentiaalisia hakijoita. Ja yhteispeli Jarmon kanssa toimii tosi hyvin”, Esa Ruskeepää summaa.

”PolarPro tuntee meidän tapamme toimia”

– Esa Ruskeepää, työnjohtaja, Kalamesta

Esa-Ruskeepaa-KalamestaKalamesta-logo

Sulje