PolarPro nousi Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) TOP20-listalle alan 20 suurimman yrityksen joukkoon

Toimitusjohtajan terveiset

PolarPro aloitti kuluvan vuoden hyvistä asetelmista, sillä monista haasteista huolimatta vuosi 2020 oli meille tuloksekas ja sen myötä nousimme Henkilöstöpalveluyritysten Liiton (HPL) TOP20-listalle alan 20 suurimman yrityksen joukkoon. Tältä pohjalta kirjasimme vuoden 2021 budjettiin kasvutavoitteeksi jopa 20 %, ja ensimmäisen kvartaalin lukujen perusteella olemme asettamiemme tavoitteiden mukaisessa vauhdissa.

Koronatilanteen pahenemisen vaikutuksia liiketoimintaamme on mahdotonta ennakoida, mutta me PolarProssa uskomme vahvasti pandemian jälkeiseen kasvuun. Olemme aloittaneet valmistautumisen tulevaan vahvistamalla asiakaspalvelu- ja myyntiorganisaatioitamme. Huhtikuun alussa avasimme uuden konttorin Tampereelle ja sen vetäjäksi valikoitui Transval Oy:ssä pitkän uran tehnyt Jaakko Leimio. Varastopalveluliiketoiminnan ja sisälogistiikan toiminta-alueiden vahvistajaksi olemme palkanneet Mika Hyvärisen, jolla on runsaasti kokemusta isoista ulkoistusprojekteista Alfaroc Oy:ssä sekä hyvä Lahden ja Etelä-Suomen talousalueen tuntemus.

Merkittävät onnistumiset uusasiakashankinnassa, olemassa olevan asiakaskannan vahvistuminen alkuvuodesta sekä henkilöstömme korkea työtyytyväisyys kertovat, että olemme oikealla tiellä kohti menestystä. Toki se on vaatinut, että kaikkialla organisaatiossamme on tehty vähän enemmän, vähän sitoutuneemmin ja vähän suuremmalla sydämellä kuin mihin alallamme on totuttu.

Me uskomme ja toivomme, että kesän lähestyessä koronapandemia hellittää otettaan ja rekrytoinnit lähtevät nousuun. Olemme varautuneet tähän etsimällä ja haastattelemalla ennätysmäärään osaajia, joten PolarPro on valmis palvelemaan teitä heti kun tarve tulee.

Laitetaan arki rullaamaan.

Toiveikkain terveisin,

Kari