You are currently viewing Toimitusjohtajan terveiset

Kuluva vuosi on edellisvuoden tapaan tuonut mukanaan monia haasteita, mutta myös tilaisuuksia rakentaa uutta. Me PolarProlla pyrimme aina katsomaan eteenpäin ja olemmekin kahden ensimmäisen kvartaalin aikana tehneet paljon töitä varmistaaksemme, että sekä asiakkaidemme että työntekijöidemme arki rullaa tulevaisuudessakin.

Huhtikuussa avattu uusi Tampereen yksikkömme on päässyt odotusten mukaiseen alkuun ja uskommekin sen vakiinnuttavan asemansa alueen vahvana toimijana. Oma varastointipalvelumme PolarPro Logistiikka Oy on jatkanut kasvuaan kevään aikana, ja sen palveluun luottavat jo kymmenet asiakkaat. PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy:n liikevaihto on vahvassa, yli 20 %:n kasvussa, ja loppuvuoden osalta odotusarvot ovat edelleen erittäin positiiviset.

Aloitimme varautumisen tulevaan kasvuun hyvissä ajoin ja käynnistimme uusien osaajien etsinnän jo helmi-maaliskuussa. Saimme määräaikaan mennessä noin tuhat työhakemusta ja haastattelimme kevään aikana huimat 350 osaajaa. Heidän joukostaan palkkalistoillemme valikoitui 148 uutta työntekijää. Aktiivisesta rekrytoinnista huolimatta haemme nykyisille asiakkaillemme vielä yli 70:ää työntekijää heti alkaviin tehtäviin. Erityisesti etsimme osaavia kuorma-auton- ja yhdistelmäajoneuvojen kuljettajia, joita olemme valmiita palkkaamaan heti jopa 50. Huh mitä menoa!

Vaikka nopeasti kasvava henkilöstömäärä luo painetta kehittää toimintaamme ja toimintatapojamme, PolarPron tärkein arvo – olla reilu ja rehti työnantaja – pysyy kuitenkin kirkkaana mielessämme. Sen toteutumisen eteen työskentelemme jatkuvasti ja tavoitteemme onkin olla henkilöstöalan suositelluin työnantaja. Sitä silmällä pitäen on erittäin ilahduttavaa, että tammi-toukokuun välillä solmituista uusista työsuhteista 27 % syntyi joko entisten tai nykyisten työntekijöidemme suosituksesta. Luonnollisesti jokainen työsopimukseen johtanut rekryvinkki palkittiin, ja olemmekin iloisin mielin maksaneet rekrytointipalkkion jo 40 vinkkaajalle. Kannattaa siis vinkata, mikäli tunnet tai tiedät uusia haasteita kaipaavia osaajia!

Haasteellisten talvikuukausien ja kiireisen kevään jälkeen myös toimistomme väki nauttii ansaitusta kesälomasta. Voidaksemme varmistaa laadukkaan asiakaspalvelun säilymisen myös kesäaikana, pidämme lomamme porrastetusti ja teemme työtämme aina 100 %:sen tehokkaasti.

Suuret kiitokset teille, hyvät asiakkaamme, että olette pitäneet meidät kiireisinä alkuvuoden. Isot kiitokset myös teille arvokkaat työntekijämme: ilman teitä ei olisi PolarProta.

Hyvää kesää kaikille!

Kari Lietsalmi