
Toimitusjohtajan vuosikatsaus
Vuosi 2025 oli henkilöstövuokrausalalle Suomessa jo kolmas peräkkäinen laskun vuosi, liikevaihdon supistuessa yhteensä noin 30 prosenttia. Ala on kokenut merkittäviä muutoksia ja kilpailu markkinoilla kiristynyt entisestään, etenkin suurten asiakkaiden hankinnassa, jossa hintakilpailu on yksi tärkeimmistä pelikorteista.
PolarProssa kehitys näkyi ensimmäisen kerran vuonna 2025, jolloin liikevaihtomme laski noin 16 prosenttia. Olemme tietoisesti valinneet strategian, jossa emme lähde kilpailemaan hinnalla palvelun laadun kustannuksella ja tämä on valitettavasti näkynyt meillä muutaman asiakkaan menetyksenä. Jotta voimme edelleen seistä vahvan palvelulupauksemme takana: tavoitettavuus, laatu ja varmuus, on meidän investoitava ennen kaikkea osaamiseen, toimiviin prosesseihin ja vastuullisiin toimintatapoihin.
Meidän suurin vahvuutemme on logistiikka-alan syväosaaminen, sillä meillä rekrytointeja tekevät logistiikka-alan ammattilaiset, entiset kuljetusyrittäjät, varastopäälliköt ja työnjohtajat. Siksi tunnemme alan ja sen työnkuvat poikkeuksellisen hyvin. Vuonna 2025 vuokratyöntekijöidemme pysyvyys oli erinomaisella tasolla (vaihtuvuus vain 9,3 %) ja sairaspoissaolot vähenivät. Tämä on selkeä merkki siitä, että olemme onnistuneet valitsemaan oikeat tekijät oikeisiin paikkoihin. Rekrytoijamme osaavat arvioida työnhakijoiden osaamista ja soveltuvuutta niin, että asiakas saa heti oikean tekijän ja työntekijä pääsee tehtävään, joka vastaa hänen vahvuuksiaan. Tämä asiantuntemus näkyy parempana pysyvyytenä, laadukkaampana tekemisenä ja asiakkaalle syntyvinä säästöinä sekä ajassa että rahassa.
Viime vuonna käynnistimme myös strategisen työkykyjohtamisen mallin kehitystyön yhteistyössä Työeläkeyhtiö Ilmarisen kanssa. Mallin tarkoitus on vahvistaa yhdenmukaisia toimintatapoja, joilla tuemme työkykyä, ehkäisemme työtapaturmia ja parannamme työntekijöiden hyvinvointia. Malli valmistui viime vuoden lopussa ja otetaan käyttöön vuoden 2026 alussa.
Vaikka toimintaympäristö on ollut haastava, katsomme tulevaan luottavaisesti. PolarPro on ketterä, erikoistunut ja asiakkaidensa arkea aidosti ymmärtävä kumppani. Kiitän lämpimästi kaikkia työntekijöitämme sekä asiakkaitamme erinomaisesta yhteistyöstä. Yhdessä rakennamme vahvan suunnan vuodelle 2026 ja siitä eteenpäin.
Kari Lietsalmi

