Transval myytiin Postille – miten se vaikuttaa alaan?

Sekä henkilöstöpalvelu- että logistiikka-alan suurin uutinen on, että Posti on ostanut Suomen Transval Groupin koko osakekannan (linkki Kauppalehden uutiseen). Kaupan jälkeen Transvalin noin 3500 sisälogistiikan työntekijästä tulee postilaisia.

Uutinen on Suomen mittakaavassa todella suuri ihan liiketaloudellisestikin, mutta erityisen merkittävä se on logistiikassa, jossa ala keskittyy entisestään ja samalla palveluntarjoajien koko kasvaa. Toisaalta isommat yksiköt tuovat mukanaan synergiaetuja, mutta toisaalta palvelun joustavuus voi kärsiä ja pienempien asiakkaiden ääni hukkua.

Jos logistiikka- tai teollisuusalan yritys käyttää tällä hetkellä Transvalin palveluita, siellä mietitään varmasti muuttuuko yhteistyö? Säilyvätkö palvelut ennallaan? Tai miten työntekijät reagoivat muutokseen?

Meillä ei ole vastausta kaikkiin kysymyksiin, tiedämme ainoastaan että uutinen on PolarPron kannalta hyvä. Me olemme nimittäin koko kymmenvuotisen historiamme ajan halunneet haastaa jättikokoiset kilpailijamme laadukkaammalla työvoimalla ja henkilökohtaisemmalla palvelulla. Ja nyt uskomme, että perinteiset vahvuutemme tulevat olemaan entistäkin merkittävämpiä kilpailuetuja tulevaisuudessa.

Jos haluat sparrata ajatuksia henkilöstöratkaisuista niin voit olla minuun suoraan yhteydessä!

Terveisin Kari Lietsalmi
toimitusjohtaja, PolarPro Henkilöstöratkaisut Oy
0400 810 975
kari.lietsalmi@polarpro.fi


Erilainen ote henkilöstöratkaisuihin
PolarPro on logistiikan, kuljetusalan, rakentamisen ja teollisuuden henkilöstö- ja ulkoistamisratkaisuihin erikoistunut yritys. Olemme tarjonneet osaavaa ja luotettavaa työvoimaa asiakkaidemme tarpeisiin vuodesta 2008 alkaen. Olemme Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n auktorisoitu jäsenyritys.

AVAINLUKUJA
• Liikevaihto12,5 MEUR
• Keskimäärin 400 työntekijää, yhteensä 715
• Maksetut palkat 8,5 MEUR

SISÄLOGISTIIKAN JA KULJETUSALAN OSAAJA
• 30 % osuus kuljetusalan auktorisoiduista vuokratöistä Uudellamaalla
• Kuljetusalalla yli 100 asiakasta ja 270 työntekijää
• Logistiikassa 20 asiakasta (esim. SLO, Fujitsu Finland, Etra) ja yli 100 työntekijää

TULEVAISUUS
Vuonna 2020 olemme logistiikan ja kuljetusalan nopeimmin kasvava ja arvostetuin henkilöstöratkaisujen kumppani. Ylivertainen palvelumme antaa meille selvän kilpailuedun isoja kilpailijoita vastaan.

MIKSI POLARPRO?
Oma yhteyshenkilösi ymmärtää yrityksesi ja toimialasi tarpeet ja kantaa vastuun prosesseista ja työntekijöistä. Rakennamme aina yksilöllisen palvelukokonaisuuden, ilman riskejä tai turhia kuluja. Meille laatu on tärkeämpää kuin määrä. Olemme riittävän pieni tarjoamaan joustavuutta, riittävän iso tarjoamaan kokonaisvaltaisuutta.

Sulje